Doodle Toodle
Oona on Sunsethorsesta Stella Cadenteen lopetuksen yhteydessä muuttanut tamma. Sen kanssa pyritään meillä kisaamaan villejä ja jaoksen alaisia kisoja enimmäkseen estepuolella. Myös koulupuolelle kaivataan valmennusta ja pyritään kehittämään tämän taitoja ainakin helppoon A:han asti.
Oona on luonteeltaan sydänalaa lämmittävä tapaus. Se on usein pienet korvat höröllään tarhan portilla odottamassa hakijaansa, ja odottaa kuin koira paikoillaan vaikka lähdölle olisi vapaa baana. Se on hieman jäykkä, mutta pitää venytysharjoituksista - vain, jos saa herkun. Tamma on perso herkuille, mutta maltta odottaa ruoka-aikaan eikä riistäytyä paremmille apajille. Oonan kanssa voi touhuta melkeinpä mitä vain, jonka vuoksi se kuuluu tallin suosituimpiin tammoihin. Sen selässä voi pelleillä vaikka karsinassa, ja laitumelle tai tarhaan ratsastaminen on sekä tallilaisten että tamman itsensä lempipuuhia!
Ratsastaessa ensiaskeleet voivat olla hyvin verkkaisia ja jäykkiä, mutta vertyessään tammasta kuoriutuu tasainen ratsu. Sitä joutuu välillä patistamaan, ja toimiikin paremmin kokeneemmilla tapauksilla. Sen varman olemuksen takia Oona sopii kuitenkin myös aloittelijoille.
Vauhdikkaat puolet kuoriutuvat esiin maastossa, varsinkin uittopaikalla, jossa se vesihirmuna kahlaa aina vain syvemmälle. Rakastaa kesäpäivän temmellyksiä pelloilla ja kentällä vapaana, kaikkea normaalista poikkeavaa onkin hyvä tehdä Oonan kanssa aina silloin tällöin.

Kilpailut
2 sijoitus, joista voittoja 1
KRJ - Fiktio - Helppo C - 1/40 - 13.1.2014 - Venttu
ERJ - Moondance - 70cm - 2/40 - 22.12.2013 - Venttu
30.12.2013 - kutsu - KRJ - Helppo C - 25/40 - Venttu
29.12.2013 - kutsu - KRJ - Helppo C - 11/40 - Venttu
28.12.2013 - kutsu - KRJ - Helppo C - 19/40 - Venttu
27.12.2013 - kutsu - KRJ - Helppo C - 15/40 - Venttu
26.12.2013 - kutsu - KRJ - Helppo C - 29/40 - Venttu

Hoito-ohjeet ja varusteet
|
|